13. joulukuuta 2014

Joulukalenterin ihanuuksia

No school November on ohi ja joulukuu on vihdoin saapunut. Mitäh? Musta ei tunnu yhtään joululta pikemminkin ehkä lokakuulta. Säät on täällä vielä niin lämpimät, hädintuskin yöllä nollassa, että en osaa yhtään ajatella että eihän tässä ole enää kuin pari viikkoa niin aatto jo on, kun normaalisti Suomessa olisi jo kylmä ja pimeä  mahdollisesti myös lunta. Koska olen elänyt kuin huurteessa tämän ajan kulun kanssa tuli myös joululahja ostoksien hankkiminen todella hitaasti mieleen. Ajattelin että onhan tässä vielä aikaa muutama viikkoa käydä kaupoilla, mutta niinhän se hurahti ja paketti piti postittaa viime viikolla Suomeen perheelle jotta viimeistään kerkiäisi aattoon. Kuitenkin olin tyytyväinen nyt niihin juttuihin mitä sain hankittua.

Sain kotoa litteän paketin marraskuussa mikä sisälsi muutaman koiralehden ja adventtikalenterin. En tiiä mikä on se juttu että noin tavallaan pieni asia kuin adventtikalenteri saa mut kauheen iloiseksi aamulla kun saa kurkata sen luukun taakse ja näkee sen kuvan siellä. Samalla laskee päiviä milloin aatto koittaa. Me ollaan menossa jouluksi/ ennen joulua Indianaan Granpan ja Granman luokse ja siellä voi olla jopa lunta! Viime joulu kotisuomessa oli niin tumma ja pimeä kun lunta ei ollut, että olisihan se ihan hauskaa jos täällä olis valkeaa.

No joo. Tässä noin pari viikkoa sitten oli Thanksgiving ja vietettiin sitä pääasiassa syöden sekä ystävien että sukulaisten kanssa. Kiitospäivä on siis Yhdysvalloissa iso juhlapyhä milloin yleensä sukulaiset ja ystävät kokoontuvat yhteen viettämään aikaa ja ovat kiitollisia monista eri asioista mitä vuoden aikana on tapahtunut. G-pa ja G-ma tulivat tänne meille viikoksi ja nukkuivat mun huoneessa joten minä siirryin ihan mielelläni alakerran futon-sohvalle, mikä oli ihan yllättävän mukava ja plussana elektron peitto. Vietettiin myös Dadin ja G-man syntymäpäiviä mikä tarkoitti lisää herkkuja: cupcakes and creamcheese frosting. Ihan olin iloinen kun koripallo alkoi taas loman jälkeen.



Haettiin myös joulukuusi joltain paikalliselta yritykseltä. Nätti kuusi, ja neulaset ei oo samanlaiset piikikkäät ku Suomikuusilla vaan tosi pehmeät. Koristeltiin kuusi hauskoilla koristeilla mm. linnunmunista tehtyja tosi hienoja koristeita ja sitten perus erilaisia palloja ja muita joulukoristeita mm. erilaisia kasvikunnan tuotteita kuten valkosipuli ja suolakurkku loytyy meidan kuusesta. Laitettiin myos junarata kulkemaan sen ympäri ihan kuin elokuvissa. Nyt se tuoksuu tosi hyvälle tuolla alakerran huoneessa missä yleensä teen läksyt. Kerran tai pari olen saanut itseni kiinni vai tuijottamasta kuusta kesken matikan kotitehtävien... Pitänee varmaan siirtyä pöydän toiselle puolelle jotta mahdolliset häiriötekijät saa poissuljettua läksyjen aikaan.
Laitettiin myös ulko-oveen iso havukranssi ja aina kun tuun portaita alas yläkerrasta musta tuntuu että meidän oven takana seisoo joku ja tarkkailee toimia, ku kranssi tekee varjon oven lasin läpi.


banaani -kuusikoriste




Muuten mulla menee ihan hyvin. En sano etten tunne yhtään koti-ikävää, joskus sitä kaipaa tiettyjä asioita kuten saunaa, ja nyt joulun alla erityisesti puhutaan että tää aika on kaikista vaikeinta vaihtareille. On tässä tullut pari heikkoa hetkeäkin millon oon tirauttanut pari kyyneltäkin ja tuntunu että maailma kaatuu niskaan tyylillä, mutta niistäkin on selvitty ja päivä kerrallaan eletään eteenpäin. Perhe täällä on aivan järkyttävän ihana ja tiedän että niille voin aina sanoo jos tulee jotain, ne jaksaa kuljettaa mua korisharkkoihin ja takaisin joka päivä, oon todella kiitollinen näin ihanasta perheestä!

Joy, me, Helen, Anna Grace and Elizabeth ready for Friday's game
Enaa viikko niin loma alkaa ja sitten taa vuosi on ohi. Koulu jatkuu meilla 4. tammikuuta joten lomaa on noin kaks viikkoa. Ehkapa ma kirjoittelen lisaa sitten lomalla.

Essi

Ps. Ma oon lahentynyt meidan kissan kanssa. Se ei oo aina enaa niin superilkee (vaikka onkin) ja antaa silittaa paalaelta mustan laikun kohalta :D



7 kommenttia:

  1. Anonyymi14/12/14

    Toi joulukuusi on kyllä tosi hieno :D ja eikös se nii ollu et siellä joulupukki tulee sillo aaton jälkee yöllä. Mulla ei oo kyllä täällä yhtää joulufiilistä, koska tuntuu et se on tullu nii nopeesti. En oo kerenny tottuu ajatukseen et tulis joulu. Ja mulla ei ole joulukalenteria! Tää on eka kerta ikinä! Ja ihana toi kissa uutinen :DD t. Elisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkaan kylla itekkin tosipaljon kun meilla on oikea kuusi. Siella ne valkosipulit, chilit ja suolakurkut roikkuu :D niin hauskoja kun ajattelee. Joulupukista en tiia tuleeko vaiko eiko mutta lahjoja kait availlaan seka 24. etta 25. pva, riippuu varmaan vahan perheesta. Meilla jo muutamia paketteja kuusen alla odottamassa. Kaipa me availlaan sitten kun tullaan pois tuolta Indianasta. Joulukalenterit on kylla ihan parhautta!

      Poista
    2. Anonyymi15/12/14

      Kylläpä sitten suomalaisessa joulunvietossa varmaan muistelet kaiholla noitakin linnun munia, suolakurkkuja ja valkosipuleita �� hauskaa �� Meilläkin muuten pitäisi olla Thanksgiving, voisi oikein päivän viettää kiitollisuuden parissa. Kaikkea hyvää sinulle! Kummit H&T

      Poista
  2. Ehkä me voitais viettää Thanksgivingiä myös Suomessa ens vuonna? Terkkuja sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi15/12/14

      Niinpä, hyvä ajatus! Kiitos kerron.

      Poista
  3. Anonyymi18/12/14

    Moron, moron täältä Tampereelta. Me seurataan innokkaasti sinun elämääsi ja uusia kokemuksiasi. Hianoo, että sinulla menee siellä mukavasti. Hyvää joulua sinulle! T: Eija ja Hannu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun seurailette mun tekemisiä. Hyvää joulua myös sinne!

      Poista