Oh boy, viimeiset kaksi viikkoa on ollut kiireista aikaa. Koulussa on ollut paljon kaikenlaista hauskaa ja vahan vahemman hauskaa. Ensimmainen quarter loppui juuri ja oli paljon kaikenlaisia paljauttettavia esseita ym. kurssitoita. Vaikka aidinkielen essee kirjasta The Scarlet Letter verotti parit younet, siitakin selvittiin.
Koulun orkesterikonserttikin oli ja meni. Hauska ilta ja esiintyminen sujui hyvin. (Mut ja toinen orkesterissa soittava vaihtari jopa esiteltiin erikseen.) Nyt uudet kappaleet jo soittolistalla: Pahkinansarkijaa, Carmen-oopperaa ja jotain lyhyita Australialaisia kappaleita, naista oon innoissani ja super kiva soittaa!
Sitten halloweeniin. Viikkoa ennen oikeaa juhlapaivaa mun perhe isannoi meidan alueen AFS:n taman vuoden Pumpkin Carving Partyn ja meille saapuikin paljon vaihtarikavereita ja host sisaruksia. Oli mahtavaa yhdessa tyhjenella ja kaiverrella kurpitsoja ja paistaa s'moreseja. Rakastuin paistettuhin kurpitsan siemeniin ja momin tekemaan kurpitsapudinkiin.
Virallisena halloween paivana eli perjantaina Sini saapui meille kuuden maissa ja valmistauduttiin lahtemaan trick and treating yhteen meidan aika lahella olevalle asuinalueelle jossa pari AFS:n thaimaalaista vaihtaria asui. Ma pukeuduin meilta loytyneeseen pingviinipukuun ja Sini oli noita. Seitseman vaihtaria meita taisi olla yhteensa mukana kierroksella ja karkkia tuli paljon, niin paljon etten varmasti syo kaikkia. Oltiin varmasti vanhimmasta paasta jotka siella pyori ja saatiinkin nauravia kommentteja siita kuinka oltiin pisimpia karkinkeraajia. Otettiinpa nyt kaikki ilo irti, (kliseinen, tiedetaan, mutta) YOLO!
Trick and treatin jalkeen mentiin juhlimaan samalla porukalla yhden thaimaalaisen vaihtarin kotiin hetkeksi ennen kuin mom tuli hakemaan mun, Sinin ja meksikolaisen Mauricion. Chapel Hillissa on iso yliopisto ja joka vuosi halloweenina kaikki yliopisto-opiskelijat kokoontuu keskustan suurimmalle kadulle Franklin Streetille juhlimaan. Taa on tosi kuuluisa juttu siita, etta kaikki pukeutuu ja siella nakee vaikka minkalaisia erikoisia asuja. Mom heitti meidat kolme viela keskustaan katselemaan pukuja ja muuta meinikia kymmenen maissa illalla. Paikalla oli varmasti useita tuhansia ihmisia kaikki samalla kadulla. Pukuja mita nahtiin oli mm. meduusa, kuppikakkuja, Mario ja supersankari hahmoja, sumopainijoita, luolamiehia, hampaita, kleenex nenaliina paketti...
Porukkaa oli niin paljon etta pyorittiin siella vaan puolisen tuntia jonka jalkeen mentiin kotiin. Sini jai meille yoksi ja olikin tosi hauskaa! Seuraavana paivana leivottiin sitten karjalanpiirakoita ja oi kun tuli hyvia.
Niinkuin jo kerroin koulu pyorii normaalisti ja ootan aina kolmatta tuntia koska silloin on Human Body Systems, ehdottomasti paras tunti kaikista. Vaikka se tuottaa aikapaljon laksya ja lukemista, sanojen opettelua ja tyoraporttien kirjoittamista se on kylla sen arvoista. Tunnit on vapaampia eika tarvitse vaan istua ja kuunnella hiljaa, oon tutustunut mun labrakavereihin ja he on tosi mukavia ja opettaja on ihan paras (plussana viela labraluokan pehmeat rullatuolit ja upouudet Macit). Teemana on ollut nyt aivot ja hermojarjestelma joten ollaan piirretty aivoja uimalakkeihin, muovailtu niita muovailuvahasta ja leikelty ihan oikeita lampaan aivoja. Niin parasta!
pienemmat kuin kuvittelin, mutta eihan lampaat toisaalta muuta teekkaan kuin syo |
Sean ja ma tyhjennettiin meidan kurpitsat jo edellisena iltana jotta saatiin siemenet tarjoiltavaksi suraavan paivan juhliin. Sotkuista puuhaa. |
Virallisena halloween paivana eli perjantaina Sini saapui meille kuuden maissa ja valmistauduttiin lahtemaan trick and treating yhteen meidan aika lahella olevalle asuinalueelle jossa pari AFS:n thaimaalaista vaihtaria asui. Ma pukeuduin meilta loytyneeseen pingviinipukuun ja Sini oli noita. Seitseman vaihtaria meita taisi olla yhteensa mukana kierroksella ja karkkia tuli paljon, niin paljon etten varmasti syo kaikkia. Oltiin varmasti vanhimmasta paasta jotka siella pyori ja saatiinkin nauravia kommentteja siita kuinka oltiin pisimpia karkinkeraajia. Otettiinpa nyt kaikki ilo irti, (kliseinen, tiedetaan, mutta) YOLO!
Trick and treatin jalkeen mentiin juhlimaan samalla porukalla yhden thaimaalaisen vaihtarin kotiin hetkeksi ennen kuin mom tuli hakemaan mun, Sinin ja meksikolaisen Mauricion. Chapel Hillissa on iso yliopisto ja joka vuosi halloweenina kaikki yliopisto-opiskelijat kokoontuu keskustan suurimmalle kadulle Franklin Streetille juhlimaan. Taa on tosi kuuluisa juttu siita, etta kaikki pukeutuu ja siella nakee vaikka minkalaisia erikoisia asuja. Mom heitti meidat kolme viela keskustaan katselemaan pukuja ja muuta meinikia kymmenen maissa illalla. Paikalla oli varmasti useita tuhansia ihmisia kaikki samalla kadulla. Pukuja mita nahtiin oli mm. meduusa, kuppikakkuja, Mario ja supersankari hahmoja, sumopainijoita, luolamiehia, hampaita, kleenex nenaliina paketti...
Porukkaa oli niin paljon etta pyorittiin siella vaan puolisen tuntia jonka jalkeen mentiin kotiin. Sini jai meille yoksi ja olikin tosi hauskaa! Seuraavana paivana leivottiin sitten karjalanpiirakoita ja oi kun tuli hyvia.
Muuta mita viela on tapahtunut niin koulussa alkoi vihdoin koriskausi. Talla viikolla oli keskiviikosta perjantaihin try outit ja maanantaina on myos ainakin jotkut treenit. Try outit sujui mun mielesta hyvin ja tutustuin tyttoihin ihan mukavasti. Nyt vaan ootellaan millon saadaan tietaa joukkuejaot niin paastaan kunnolla treenaamaan joukkuepelia. Ma oon kylla loytanyt mulle juuri sen oikean lajin!
-Michael Schumacher
Essi
Oi vähän kivaa ohjelmaa teillä ollut! Sulla on just ihana host-perhe, kun on noin mukavia, innokkaita ja haluu selvästi että sä viihdyt siellä. Onks sulla muuten menny koulu hyvin? Kuinka pitkiä päiviä sulla yleensä on? Toi on muuten kiva että voit soittaa selloa (ja tietty pelata korista) ettet ihan unohda kaikkea. :) Tykkäskö muuten host-perhe suomalaisista karjalanpiirakoista yms muista jutuista mitä veit? ;D Näitä sun postauksia on aina niin kiva lukea ja kuulla mitä oot tehny. <3
VastaaPoistat.Emppu
Joo täällä on ihan mahtavaa perheen kanssa! Koulu menee ihan hyvin vaikka päivät on aika pitkiä. Mun koulu alkaa joka päivä 8.45 ja loppuu 16 jonka jälkeen on koris ja sen jälkeen pääsen vasta kotiin tekemään läksyjä. Muutamana päivänä oon lopetellu läksyt vasta puolenyön jälkeen mikä on siis ihan kauheeta. Läksyt ei oo oikeestaan vaikeita mutta kauheen työläitä ja pitkiä tehdä. Oon kyl kans ilonen että täällä pystyy harrastamaan kaikenlaista. Mun host-perhe kyllä söi noita karjalanpiirakoita mutta ei kyllä kovin montaa (itelle jäi vaan enemmän :D) vein yhen Gifu-pastilli paketin ja salmiakki pastilleja jotka molemmat söin ite koska kukaan ei niihin koskenut. On ne vähän erikoisia noitten makuun. Ihana kun jaksat lukea mun kuulumisia :D
PoistaHienoja kurpitsoja. Laitettiinko niihin kynttilä sisälle?
VastaaPoistaKoulun orkesterin verkkosivuilla on videopätkä orkan soitosta. Ootko mukana soittamassa (selloja ei just näy)?
Olis muuten mahtavaa, jos pääsis seuraamaan teidän korispelejä verkosta, You Tubesta vaikka. Onkohan mitään pelejä mahdollista nähdä?
Tsemppiä kouluun ja harrastuksiin!
t. äiti
Joo laitettiin kynttilöitä ja illalla näky hienosti. Video missä ne soittaa kansallislaulun? En oo siinä soittamassa joku edellisvuoden video luultavasti. Täytyy kysyy coachilta että videoiko kukaan noita pelejä, ihan hauska jos pystysitte kattomaan. :)
PoistaOliks ton kurpitsan leikkaaminen vaikeeta? Mä oon käsittäny et se ois taitolaji. :) Entäs nyt ku on vähä päälle kuukausi jouluun nii onko ihmiset siellä jo iha joulufiiliksissä :) Saat sit tehä oikee jouluekstra postauksen :DD t. Elisa
VastaaPoistaKurpitsan leikkaaminen ei ollut kauhean vaikeaa mutta meninkin helpon kaavan mukaan ja kaiversin vain tavallisen naaman. Mun kurpitsa ei ees ollut hieno, hostsisko teki aivan upeen ja tosi tarkan linnan mistä mulla ei oo kyllä kuvaa... Joulu näkyy jo. Heti halloweenin jälkeen kaupoissa vaihdettiin koristukset joulu teemaan ja radiossa soi joulu musiikki 24/7 eikä vielä oo edes Thanksgiving. Hieman aikaista ehkä näin omasta mielestä ku tuntuu että ois syyskuu sään puolesta. :D
PoistaJa hei oliks noi lampaan aivot sellaset löllöt niinku aivojen vois luulla olevan. Haisiko ne? :D Vähä ois kivaa jos täälläki vaa sais testaa tommost käytännön aivotutkiskelua :D t. Elisa taas
VastaaPoistaNoi aivot ei itseasiassa ollu löllöt niinku vois just luulla vaan ihan aika kiinteät, vähän pehmeät. :D kiva tämmöstä aivo analysointia. Haju oli kaikista pahin! En tiiä haiseeko ne luontasesti hirveeltä vai johtuko se semmosesta säilöntänesteestä mutta oli kyllä lähellä ettei laatta lentäny :S
Poista